*

teppoovaskainen

Ministerin outo kysymys Mehiläisestä

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) harmitteli tänään kovasti, kuinka terveysalan jättiyritys Mehiläinen kehtaa samaan aikaan vaatia poliitikoilta valinnanvapautta terveydenhuoltoon ja toisaalta tehdä itselleen monopoliaseman antavan sopimuksen lappilaisten kuntien kanssa.

”Miksi suuryritykset samaan aikaan vaativat valinnanvapautta ja betonoivat nykytilaa?”, Yle otsikoi ärtyneen Saarikon kysyneen. Uutisen mukaan ministeri on harmissaan isojen terveysyritysten toimintatavasta ja erityisesti Mehiläisen Meri-Lapissa tekemästä keskussairaalan ulkoistussopimuksesta.

”Että toisella kauhalla valinnanvapautta ja toisella jättimäisiä ulkoistuksia”, Maaseudun Tulevaisuus kertoo Saarikon päivitelleen.

En tiedä, onko ministeri tosissaan kysymyksensä tai ihmettelynsä kanssa, mutta vastaan siihen. Kyllä, yritys ottaa oikein mielellään toisella kauhalla valinnanvapautta ja toisella kauhalla jättimäisiä ulkoistuksia, jos ne molemmat sattuvat hyödyttämään kyseistä yritystä.

Yksityiset terveysalan yritykset haluavat terveysalalle valinnanvapautta ja ”monituottajuutta”, koska se hyödyttää niitä verrattuna tilanteeseen, jossa julkinen sektori on palveluiden pääasiallinen tuottaja.

Samat yritykset haluavat jättimäisiä ulkoistuksia, monopolisopimuksia ja vähäistä kilpailua, jos ne sattuvat itse olemaan tuon monopolisopimuksen saamapäässä. Etenkin, jos ne saavat 100 miljoonan euron korvauksen, mikäli sopimus puretaan maakunnan toimesta, kuten nyt on mahdollista ja jopa todennäköistä.

Yritykset haluavat näitä seikkoja hyödyttääkseen omistajiaan. Valinnanvapaus voi hyvinkin hyödyttää myös kansalaisia, mutta Saarikon mainitsema ”yhteiskunnan kokonaisetu” ei uskoakseni ole yritysten keskeinen innostuksen lähde. On se laissakin; Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Yritysten toiminnassa ei siis suinkaan ole mitään väärää, mutta yhteiskunnan kokonaisedun mukaista niiden toiminta ei silti välttämättä ole.

Juuri tämän vuoksi poliitikkojen tulee pitää yhteiskunnan kokonaisedun puolta ja asetella valinnanvapauden ja yksityistämisen rajat tarkoin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Erikoissairaanhoito tulee aina olemaan julkisen terveydenhuollon piirissä ja vastuulla.

Arvauskeskusten toiminta tulee puolestaan vapauttaa elinkeikoharjoittajalääkäreille NHS:n tapaan.

Pieni asia, josta riittää keskustelua yli äyräiden, mutta se tärkein - potilaiden etusija on jäänyt taas kerran höpötyksen ulottumattiomiin, kun nyt SOTE:a rakennetaan virkamiesten omin tarkoitusperin.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Mistä tiedät, että erikoissairaanhoito pysyy julkisella puolella. Kaikki logiikka puoltaa vastakkaista ennustetta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kalliin ja riskialttiin terveydenhoidon vastuu on aina verorahoin maksetun erikoissairaanhoidon piiriwä.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Lauri Kiiski esittää neljä (4) väitettä, joista nähdäkseni vain yksi (1) pitää paikkansa.

Esitän näkemyksiisi seuraavat kommentit lakonisella ja hieman poleemisella tasolla:

1) Erikoissairaanhoidon kustannusvastuu jää julkissektorille, mutta tuotantoa yksityistetään,

2) Terveyskeskusten tulisi pysyä yhtenäisinä toimijoina ja pääosin kuntien omana palveluna,

3) Potilaiden etu ei todella ole SOTE-sopassa etusijalla; siinä olet oikeassa (1 piste! ;),

4) SOTE:n päämäärä on julkisen järjestelmän 'liikkeenluovutus/alemyynti' yksityissektorille.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Ymmärrän kepu-poliitikon ärtymyksen. Kepunhan piti päästä maakuntahallinnon kautta antamaan julkinen terveydenhuolto yksityisille ja ehkä saada siitä kiitosta yksityisiltä. Nyt kunnat tekevätkin sen itse ilman kepulia.
Sinne katosi hillotolppa. Varmasti harmittaa.
Kokomusta kyllä kiittää päästessään tavoitteeseensa noin helposti.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

"Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa." Aivan niin. Tuon lisäksi fakta on se, että yhtiöt suunnittelevat veronsa niin alhaisiksi kuin laki sallii - ja vielä senkin alle. Varsinkin, kun kyseessä ovat monikansalliset yhtiöt.

Sotea on tehty yksityistämisen ja markkinavetoisuuden voimistamista sinisilmäisesti ihannoiden. Kansainvälisesti johdettujen kasvuyhtiöiden ahnaat lobbarit ovat omassa käännytystyössään ahertaneet. Ja miksi eivät ahertaisi, kun isoa saalista, kansalaisten yhteistä omaisuutta, suorastaan tyrkytetään firmoille.

Ministeri Saarikon kauhu voi ajan mittaan iskeä moneen muuhunkin sote-arkkitehtiin.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Uuden tulevan sotelain mukaan kunnallisvero jopa puolittuisi kun valtio vastaa kuluista. Miten käy niiden kuntien kunnallisveron kansa joilla on sopimus yksityisen tuottamasta terveyspalvelusta kuten Liperi, Tohmajärvi ja nyt tuleva Merilappi sieläkö kunnallisvero ei tipu?
Toimittaja voisi valaista asiaa ja miten potilaan palveluseteli toimii.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Voi hyvät hyssykät. Joku taisi tälläkin alustalla kirjoittaa onko asiakaseteli valuuttaa. Kyllä se on ja lisäksi veronmaksajilta perittyä "riihikuivaa" euroina josta osa jaetaan osinkonimikkeellä myöhemmin eteenpäin.

Täytyy ihmetellä kuntapäättäjien naiviuutta, kun sitoudutaan pitkään sopimukseen ja vielä satojen miljoonien sanktioihin. Onko toiselle osa puolelle eli Mehiläiselle asetettu vastaavaa ja jos on niin minkälaisia? Jos ei ole on tämä ihme kauppaa. Myyjällä ei ole mitään vastuuta, mutta ostajalla sitäkin enemmän.

Toisaalta on hyvä, että asiasta on noussut kohu, koska lopullista sopimusta ei vielä ole allekirjoitettu. Mikäli soppari tehdään on myöhäistä, koska yksityiskohdat verhoutuvat liikesalaisuutena.

Voi olla, että Länsi-Pohjassa moni päättäjä niska punaisena miettii meneeköhän juttu ihan mallikkaasti. Kokoomuksen porukka punottaa tietysti toisesta syystä jos homma ei sittenkään natsaa.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Hallituksen linja on itsekäs omaneduntavoittelu. Eikö sama pidä sitten sallia kaikille muillekin tahoille?

Otetaan ahneus ja itsekkyys Suomen uudeksi suunnaksi!

Suomi nousuun!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Viinamattia lainaten,"Auta tuota ontuvaista , puoletta puuttuvaista, työnnä totuuven tolalle.

Käyttäjän JoukoKosonen kuva
Jouko Kosonen

Oliko Mehiläisen saama sopimus kilpailutettu, kun tuli näin puskista? Kyllähän tällaisista suurista julkisista hankinnoista/palvelujen siirrosta yksityisille pitäisi järjestää avoin kilpailu. Mutta tervemenoa kuitenkin soten valinnanvapaus yksilötasolla.

Kari Aaltonen

Mahtavaa työtä Sipilän hallitus:Koulutus joka asteella on saatu ajettua alas, terveyden huoltoa ajetaan kokoajan huonompaan suuntaan,seurauksia ei osaa ennustaa kukaan, mutta kallis lasku on tulossa ja kuka maksaa.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

On selvä, että Saarikko haukkuu väärää puuta. Meri-Lapin päätös edustaa keskustapuolueen hellimää kunnallista demokratiaa. Vastuu siellä on kuntapäättäjillä.

Jos edellyttää, että yritykset tukisivat hallituksen politiikkaa niin hallituksen politiikan tulisi olla selvemmin määritelty. Mutta tässä on vielä suurempi vaaran paikka: jos yritykset tukevat hallitusta, ne pian määrittelevät, mikä on kansalaisille parasta. Siis juuri niin kuin kepussa valitettiin kokoomuksen kysyneen puhelinlankoja pitkin pörriäisten neuvoja.

Kun yritykset saavat määrittää tarpeemme niin pian IVO tukee suoraa sähkölämmitystä, Neste suosii öljykattiloita ja Helen kieltää lämpökaivojen poraamisen. Vai näinkö kävikin erilaisten lobattujen energiaratkaisujen kautta?

Wahlroosittain on idiotismia edellyttää yrityksiltä vastuuta hallituksen politiikasta. Yritys tekee ne diilit, jotka ovat tarjolla.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Rockefeller aikoinaan yritti estää öljyputket jenkeissä jopa väkivalloin. Hänen yhtiöillään kun oli monopoli sekä öljyyn että kuljetuksiin rautateitse. Halvempi ja tehokkaampi oli kilpailija.......jota ei suvaittu.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jouko Kososen kommentti 11 on napakymppi. Yksinkertainen kysymys sisältää paljon asiaa.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Yhdellä toimijalla ei ole missään valinnan vapautta nyt tuolla on valinnan vapaus kun siellä toimii rovaniemi ja mehiläinen .
Yhdestä ei lapin alueelle ei ole kun haittaa mm pitkien porilaiden kuljetuksineen .terv tepivaari

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Paras nosto kuukausiin. Kiitos kirjoituksesta Teppo.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

"Yksityiset terveysalan yritykset haluavat terveysalalle valinnanvapautta ja ”monituottajuutta”, koska se hyödyttää niitä verrattuna tilanteeseen, jossa julkinen sektori on palveluiden pääasiallinen tuottaja."

"Samat yritykset haluavat jättimäisiä ulkoistuksia, monopolisopimuksia ja vähäistä kilpailua, jos ne sattuvat itse olemaan tuon monopolisopimuksen saamapäässä. Etenkin, jos ne saavat 100 miljoonan euron korvauksen, mikäli sopimus puretaan maakunnan toimesta, kuten nyt on mahdollista ja jopa todennäköistä."

Blogisti on tässä terävässä kirjoituksessaan oikealla asialla. Noinhan se menee, jos "markkinavoimien" annetaan hoitaa suomalaisten terveys- ja sairauspalvelut.

Poliittisten päättäjien on oltava tarkkoina, ettei tässä "uudistuksessa" mennä kerta kaikkiaan metsään eli Meri-Lapin suuntaan. On muuten hieman erikoista, että tuon "kapinallisen" suunnitelman osapuolena on myös Keminmaa. Eikös se ole kunta, jonka eriseuraista Keskustaa eli Kansalaispuoluetta johtaa presidentiksikin pyrkivä Paavo Väyrynen?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Outoa on se että tässä blogisti laittaa oudoksi Ministari Annika Saarikon kyseenalaistaman Mehilaisen Virtaheposopimus Merilapin kuntaliittymän
sairaalan siirtymisestä yksityiseen bisnekseen.
Huolissaan oli Eduskunnan kyselytunnilla Antti Rinne Sosiaalidemokraatti, Sari Sarkomaa Kokoomus ja oliko vielä Li Andersson Vasemmistoliitto Misteri Annika Saarikon kahden kauhan vertaus on oikein osunut.
Toimittaja voi mallintaa syvällisesti miten kaavailtu asiakkaan valinnan vapaus ja palveluseteli toimisi näissä kunnissa joilla on bisnessopimus yksityisen terveyspalvelun tuottajan kansa, nyt on tutkivan journalismin paikka.

Käyttäjän seppo1100 kuva
Seppo O. Saarela

Unohdetaan hetkeksi termi SOTE, ja palataan reaalimaailmaan. Itselläni on...miten sen nyt sanoisi...puolivakava sairaus. Sen kanssa pystyy elämään, kunhan noudattaa tiettyjä perussääntöjä.

No, myös puolivakavasti olen sanonut, että jos joku vielä kerran mainitsee minulle sanan SOTE, niin lupaan hypätä ikkunasta ulos. Mainittua uudistusta on markkinoitu kuin Jeesuksen uutena ilmestyksenä...asiakkaalla on ensimmäistä kertaa elämässään täysi vapaus valita hoitopaikkansa, sekä asiaansa hoitava lääkäri.

Höpöhöpö...homma menee seuraavasti...sairastut, tunnet rintakipua, ahdistusta tms. Otat taksin läheiseen yksityissairaalaan? Ensimmäinen virhe...oikeasti sinun pitää ottaa taksi läheiseen päivystävään sairaalaan, koska terveyskeskus on kiinni. Jonotat 2-5 tuntia ruuhkasta riippuen ja pääset lääkärin luo. Valitat kovaa rintakipua...sinut otetaan ehkä jonon ohi verikokeisiin, röntgeniin, ja muihin tutkimuksiin,

Tähän mennessä kukaan ei ole kysynyt sinulta mahdollisesta hoitopaikan valinnasta.

Jos käy hyvin, niin kyse saattaa olla vain voimakkaasta ruoansulatushäiriöstä. Jos taas käy huonosti, niin Hgissä Monosen hautaustoimiston auto hakee sinut.

En tässä kohtaa aivan ymmärrä, missä kohtaa potilaan "hoitopaikan valinnanvapaus" toteutuu, mutta olen varma, että joku selittää sen vielä minulle.

Seppo

Toimituksen poiminnat